Se valoa hohtaa ja ympärille loistaa,
pimeyden karkottaa, tuskaa poistaa.

Se leviää hitaasti ylemmäs,
liikkuen hiljaa edemmäs.
Se saa valtaansa minut,
kadottaa surut, kivut.

Antaudun sen vietäväksi,
haluan kellua siinä iäti.
Tuntea sen kosketuksen kevyen,
antaa sen hyväillä minua kanssani elpyen.

Lämmintä tunnetta sisältäni hohkaa,
vailla epäilystä, se vihdoin päätänsä nostaa.

Tämän tunteen luulin jo kadonneen,
mutta onneksi löysin sen uudelleen.

11.3.2009 töissä ihan vahingossa itse asiassa syntynyt runo. Kirjoitin ystävälleni mailia ja mietin, millaisen runon antaisin hänen tänään lukea kirjoittamistani. Silloin päähän pamahti tuo ensimmäinen riimi, jolloin oli pakko kirjoittaa loputkin. Olen ilmeisesti juonut liikaa tehoa, tuntuu että voisin kaataa koko imperiumin yksin.

Kerta kerran jälkeen
Kuinka voin luottaa puheisiin,
kun totuutesi pohjautuu vain valheisiin?

Puhut ruusuisin kukkasin,
sanoin kaunehin.
Silti katsoessain muistojanaa,
eilen vielä olit puhumassa minulta salaa.

Miten voin luottaa sinuun,
kun sattuu se joka kerta minuun.

1.2.2008 Tosiaan valheiden ja puheiden perusteella tehty, puhuttu toista ja tehty toista.

Odotuttaja
Kasasin sydämeni ilolla, onnella, odotuksella, toivolla, paremmalla huomisella.
Sinä revit sen paloiksi, teit siihen reikiä surulla, tuskalla, kyynelillä, eilisen verellä.

Täytit pikarini valheilla, juonilla, tyhjillä lupauksilla, annoit sen valua yli pelkällä surulla.

Vieläkin katselet omahyväisin silmin, vailla lupausta paremmasta. Annat kuihtua hitaasti, vailla toivoa paremmasta.

30.01.09 töissä

Levitit siipesi jälleen
Ja niin sinä jälleen kasvatit siipesi lähtien lentoon,
oppien sen taidon jonka luulit jo kadonneen.

Heräsit horroksestasi nähden taas ympärillesi,
huomaten ne asiat jotka luulit kadonneiksi.

Vielä kerran saat tuntea sen voiman joka sisältä kumpuaa,
vielä kerran valaa itsesi tiedolla, sillä taidolla jonka sinulle toi.

Virtasi uudelleen sytyttäen, uudelleen kaiken opettaen,
siivillesi nostaen, elon jälleen sytyttäen.

Siipesi niin mustat kantakoon iäti,
virran edetessä läpi elämäsi.

1.8.2008 Pakko sanoa, että en muista enää, miksi tein tämän. Nyt kun luean,tämä on ihan pimennossa.

Lapsuuden muistot
Kahden kun kesken salaisuudet jaettiin,
toisia leikillisesti ihastumisista kiusattiin.

Hymyiltiin kera ilon kameralle,
annettiin täytettä muistojen albumille.

Oltiin piilosta, hippasta, polttista, kuurosta,
eikä mikään voittanut niistä tullutta hurmosta.

Valvottiin öitä ja lainattiin isän vöitä,
eihän ilman rintaremmiä oleva merirosvo saa edes lasten maailmasta töitä!

Nyt kun muistoja katselen yksin ain,
iskee rintaan kaipaus vain.

Miks' ain maailma saa päättää,
milloin toinen aikuiseksi elää - ja toinen iäksi lapseksi jää.

1.8.2008 töissä

Aina löytyy joku
Mistä tietää, milloin sanoa ei,
milloin voi sanoa kyllä?

Teemmekö valinnoillamme itsellemme kohtalon,
vai luommeko sanoillamme menneen?

Löydämmekö elämämme tarkoituksen teoillamme,
vai törmäämmekö siihen sanoillamme?

Toiset uskovat helvettiin ja toiset taivaaseen,
mihin päädymme oikeasti, on täysin tietämättömissä.

Mitä ikinä temmekin, se on väärin.
Miten toiminne, se on oikein.

Teki mitä tahansa,
toimi milloin vain,
sanoi mitä sanoi,
aina on joku,
josta se on väärin.

Joka epäilee,
joka tuomitsee.

Jos se ei ole joku muu -
se olemme me.

21.7.08

Monta, monta kertaa
Monta kertaa pitää satuttaa,
monta kertaa pitää itseään kiduttaa.
Monta.

Ei ymmärrä kerrasta,
ei toisesta,
eikä edes kolmannesta.

Pitää joka kerta kuulla samat sanat,
tehdä itselleen jälleen samat valat.

"Ei uudestaan,
nyt opin tuskan tunnistamaan."

Silti kun taas silmiisi katson näen sen,
lupausta itselle pidä en.

21.7.2008 Ehkä vaan pitäisi lopettaa ajattelemasta ja olla vaan.

V*ttu
"Vittu, en mä kuuntele!"
"Vittu, mikä emo!"
"Vittu, haista vittu!"

Jeps. Vittu.

On niin kova sana nykyään,
kuuluu jokapäiväiseen elämään.

Eikö ole ihmisillä enää häpyä,
kun voi sanalla polttaa toisten käpyä?

Muotisana jota viljellään vain,
että olisi kova, nuori ain.

Hirveä hihitys kuuluu kun sana naurattaa,
ei taida kovinkaan moni muistaa mitä sana tarkoittaa.

Kuuluu liikaa nykyään tuo sana,
jäänyt on taakse sekin, joka loppuu *tana.

Eikö voisi vetää housut päälle tuollekin sanalle,
kun vedetään ne peitoksi naisten oikeillekin osille?

24.5.2008 Yksikin *ttu enää niin näyttö lentää sen suuhun.

Hymy
Hymyilin kerran kahdesti,
oli elämä mallikkaasti.

Paistoi aurinko, lauloi linnut,
sai kesä valtaansa myös minut.

Sen kerran kun oikeasti hymyilin,
oli elämä oikeasti hyvin.

24.5.2008

Niin väsynyt
Niin väsynyt tappelemaan,
joka päivä pelkoa kantamaan.

Niin väsynyt riitelemään,
lisää harmautta elämään.

Niin väsynyt olemaan se,
joka ottaa vastaan kaikki ne,
jotka sinua painavat,
mieltäsi kaivavat.

Niin väsynyt olemaan se,
jota et ymmärrä,
jota en kuuntele.

Niin väsynyt olemaan se,
jolle et koskaan hymyile.

24.5.2008

Maksimivaaka
Etsi itsellesi sopiva laji ja liiku -
ei vaakakaan enää maksimirajoilla kiiku.

13.5.2008 Koulussa lasten ja nuorten liikkuvuuskampanjaan tehty iskulause.

ADHD
Olipas päivä se ensimmäinen,
kun istuin viereesi empien.

Toisiamme käteltiin,
itsemme esiteltiin.

Oltiin isoja, vahvoja, vanhempia, kokeneita.
Ja paskat mitään niistä, räkänokkia, vain tutoreita.

Kun Sirpa meidän pariksi heitti,
varmaan molemmilla hieman jännitys mahassa keitti.
Piti lauma koululaisia opastaa,
kouluun tähän tutustumaan.

Aluksi ei liiemmälti puhuttu, mutta kauaa ei siinäkään jumittu.
Kohta luisti jo juttu niin, että sivulliset olis pyörtyneet kuulumisiin.

Päiviä meni ja uusia tuli,
oltiin tiiviisti kuin Tuhkimon Vili ja Huli.

Kun aika jo koitti ja loppui se,
oltiin silti ystäviä me.

Vaikka joskus liiankin kovaa kimpoilet,
siinä välillä tavaroitakin pudottelet.
Perässä tullaan ja tavarat napataan,
yhteisiä kokemuksia koko ajan lapataan.

Muistan aina sen kiitoksen, meille osoitetun sanasen.
Paras tutorpari vuosiin, sitä turhaa kiistä en.

2.4.2008 Oltiin kuulemma ykkösvuonna paras tutorpari vuosiin ja samalla linjalla jatketaan tämäkin vuosi.

Uskomatonta
Uskomatonta, kuinka ihmiset ovat tiedonhaluisia.
Kurkkivia, toisten salaisuuksia urkkivia.

Mikä siinä on, että kiinnostaa?
Mikä siinä on, kun salaisuus pitäisi toiselle paljastaa?

Kun ei kaikkea toinen tahdo kertoa,
pitää ne väkisin esiin urkkia.

Se pieni salaisuus joka on omistettu kaikille,
pitää kuuluttaa jokaiselle.

Ei voi enää edes siihen luottaa,
että toinen ei kaiva luottamukselle hautakuoppaa.

2.4.2008

Voiko antaa luottamusta
Onko luottamus parisuhteessa sitä,
että ei vahdi missä toinen menee?

Vaiko sitä, että ei aina kysele,
katso kieroon jos hän hymyilee muille kuin sinulle?

Vai onko luottamus sitä,
että uskotaan sokeasti kaikkeen, mitä toinen sanoo?

Onko luottamus sen arvoista,
kun tulet illalla kotiin ja huomaat,
että hän ei ollut sen luottamuksen arvoinen.

En nyt enää muista tarkkaan missä tämä tuli, jossakin kaupungilla tuossa helmikuun vaihteessa. En kirjannut päivää ylös.

Always love you
I will love you,
where ever you go.
I will love you,
what ever you say.
I will love you,
even you don't love me anymore.
I will love you,
even you stole my heart.

When you forget me,
I still remember you.
I still love you,
I feel you touch.

When you don't see mee,
I still see you,
I hear you,
I smell you,
I feel you.

That day,
when we don't know each other anymore,
I will still love you.
I always do.
Even you don't know it,
what ever you say,
what ever you do.
You can't stop it,
neither do I.

I love you,
it's the truth,
and it allways
will be.

1.2.2008 Tulipas vielä tarinan kylkiäisinä tällainen. Se, onko se oikeaa englantia, onkin ihan eri asia sitten.

Ensimmäinen uudessa elämässä
Olit se ensimmäinen,
joka näki uuden alun muita ennen.
Ei ollut jälkeä entisestä,
oli uusi elämä edessä.

En tiedä mitä minusta silloin luulit,
kun muilta minusta ensimmäistä kertaa kuulit.

Tulinen ja pieni,
aggressiivinen kuin vihainen siili.
Punaiset hiukset hulmuten,
taisteli läpi esteiden.

Ehkä minusta kukkia ja perhosia ajattelit,
jos niin oli, varmaan syvästi petyit.

Jos osaisin sinulle sanoa,
miten paljon arvostan sinua,
tekisin sen heti nyt tässä,
sen enempää kärvistämässä.

Silti ansiostasi jaksoin edetä,
vaikka välillä sain yksin kiivetä.
Onhan meilläkin tappeluja monia,
mutta silti myös yhteisiä muistoja omia.

Haluan kiittää sinua kaikesta,
eniten yhteisistä muistoista.
Tiedän että taipaleemme ei välttämättä kauaa kestä,
mutta ei se silti minua toivomasta estä.
Haluaisin sinut pitää vierelläni ain,
vaikka tiedän, että se on pelkkä toive vain.

31.1.2008 Voihan kärvistys

Tiedät mistä puhun
Tiedät sen, mistä puhun.
Tiedänkö?

En sinusta koskaan puhunut pahaa,
en levittänyt tietojasi salaa.

Olit niitä harvoja,
jotka näkivät että minussa on myös valkeita karvoja.

Miksi siis yllättäen luulit,
että se olisi totta mitä muilta kuulit?

En voi anteeksi sanoa,
kun en vieläkään tiedä,
miksi sinun piti kadota.

Yllättäen vain katosi yhteiset muistot,
hävisi ystävyyden suistot.

En usko enää koskaan tapaavamme,
mutta jos niin käy ja toisemme ohitamme,
yritä muistaa, että joskus meilläkin juttu entisistä ehkä voi luistaa.

31.1.2008

Ennen niin rakas
Oli minulla ennen ystävä rakas,
häntä en saa enää takas.
Riitelimme sovimme,
toisemme itsellemme omimme.

Silti riita meidät tavoitti ja raa'asti toisista erotti.
Ehka se hyväksi oli kai, mutta silti on kaipaus aina rinnassain.

Jos hän nyt minut näkisi, ei varmasti enää samaksi tytöksi tunnistaisi.
On ajatukset toiset, silmät kylmänlaiset, pahuus asuu sisässä, hellyys kätkettynä jossain pesässä.
Ehkä vielä sen hymyn tunnistaisi, jos sellaisen vielä aikaan saisi.

31.1.2008

Pumpulia korvissa
Yhtä asiaa en ymmärrä ja se on menneisyyden elämä.
Oli minulla silloin laput silmillä ja pumpulia korvilla.

See no evil, hear no evil, speak no evil.
Helppoa elää omassa maailmassa ilman noita,
jos on aikaa, sinäkin ihmeessä omaa maailmaa koita.

Harmi että niin ei ole enää,
olen joutunut enemmän näkemään kuin haluisin kenenkään.

31.1.2008 Oli pitkästä aikaa vapaata aikaa miettiä näitä omia juttuja ja kirjoitella niitä ylös.

Ihmisen julmuus
Liian raakaa taas vaihteeksi, runosi on poistettu.
Liian raakaa?

Liian raakaa kertoa, mitä ihmiset tekevät?
Liian raakaa sanoa, mitä toiset näkevät?
Liian raakaa kertoa totuus siitä, mitä olemme?

Raaka rotu joka välitä toisistaan, rakasten vain omaa napaansa.
Onko väärin kertoa totuus siitä, mitä muut eivät näe?
Miksi ette hyväksy tosiasiaa, että ihmisiä tapetaan?
Miksi ette näe sitä mustaa, joka sisällänne on?
Väitättekö olevanne puhtoisia, ilman taka-ajatuksia?

Et voi koskaan nähdä ihmisen julmuutta, ennen kuin näet omasi.

20.8.2007 Kirjoitan sitten oikeasti mitä ilmeisemmin liian raaista asioista joita ihmiset tekevät ihan huvin vuoksi. Kaikki vain eivät kestä katsoa totuutta silmiin, koska "ihminen ei ole raaka."

Erilaista ystävyyttä
Ystävyyden kanssa pitää miettiä, mitä siltä haluaa. Ystävyyttä on erilaista.

On sellaisia ystäviä, joille soitetaan, kun maailma masentaa.
On sellaisia ystäviä, joille soitetaan, kun rakas jättää.
On sellaisia ystäviä, jotka kuuntelevat kun koulussa menee huonosti.
On sellaisia ystäviä, jotka lähtevät kanssasi kahville.

Minä haluaisin ystävän, jonka kanssa voisi tehdä tuota kaikkea. Se vain maksaa.

Ystäväsi kanssa joudut maksamaan joka ajastasi. Joudut tekemään uhrauksia.

Mitä enemmän pidät ystävästäsi, sitä enemmän uhraat hänen puolestaan. Hänen vuokseen.

Mitä jos ystävä ei uhraa mitään? Onko hän varmasti silloin ystävä?

Ehkä en hanki ystävää, niin en hanki itselleni palanutta kohtaa sydämmeen.

27.7.2007 Minusta tuntuu, että tällä hetkellä olisi helpointa, jos minulla ei olisi kuin näitä hyvänpäiväntuttuja.

Ystävyyden arvoista
Jos ystävyyden takia pitää riidellä niin, että kumpaankin sattuu, onko se sen arvoista?

Jos ystävyyden takia pitää valehdella ja kierrellä, onko se sen arvoista?

Jos ystävyyden takia pitää uhrata asioita, joita ei saa takaisin, onko se sen arvoista?

Jos ystävää rakastaa mutta ei saa vastarakkautta,
onko se sen arvoista?27.7.2007 Jäin vakavissani miettimään onko oma ystävyyteni erään toisen kanssa todella tämän kaiken arvoista.

Taivas itkee ihmisiä
Taivas itki verta, värjäsi puut kyynelillään. Maahan valunut neste sotki kukat, lakasti ne tieltään.

Lasten leikkipaikat saastuivat verestä, Kaikkeuden valuttamasta elämäneliksiiristä.

Veri tahrasi maan, tappaen osuessaan kaiken kauniin, myös viattomat kodeissaan.

Yksi silti ihmetteli, hävitystä kauhisteli. Lapsenmieli, lapsenkieli, tietämättä totuutta pahasta.

Piti kauniina punaista nestettä, otti sitä käteensä aivan esteettä.

Ihminen itse ei kaikkea tapa, mutta niin kauan kuin meitä täällä on, on tämäkin maa paha.

8.7.2007 Ei mitenkään etten uskoisi ihmisen olevan hyvä. Minä vain en tapaa heitä.

Tunteeton paholainen

Aamulla kun herään,
olen sininen ja pörröinen.

Päivällä kun katson,
olen ketjuja kantava kummajainen.

Illalla kun pesen kasvot,
olen haavoittunut neitonen.

Yöllä kun valo minuun osuu,
olen verta imeä paholainen.

Takapuhuja
"Ja sen hiukset oli huonot, meikit valuneet, persekin leventynyt, ei uskonut puheeseen," näin todettiin jälleen, etelästä luoteeseen.

Taaksen vain jää, ei eteen paina tää,
miksi siis sanoa, kun voi pakoilla?

Puhetta takana, hymyä edessä,
miksi niin vaikea, pysyä vireessä?

Ei voi totuutta kertoa,
pitää valehdella,
puhua selän takana,
liata puhdas lakana.

Toinen teillä tietämättömillä,

iloisella elämällä,
tietämättä pilvestä,
etenee se metsästä.

Milloin se tavoittaa,
omaa mieltä ravistaa,
kun kuulee mitä toiset aikaan saa.

Kateusko sen aloittaa,
viha,
pettymys,
suru - kenties?

"En minä niin sanonut, usko, en koskaan tekisi sellaista!"

Ja taas valhetta valheen perässä,
hymy tulee jäljessä.

...ja kaikki on taas alkuvaiheessa.

21.05.2007 Olin keskellä tällaista

Sotakortit
Ristiässä,
nosta kortti.
Pata kakkonen,
vaihdetaan salaa kortteja.
Kuningas kaataa alamaisensa, hävittää ne hautausmaalle.

Toinen toistaan pahempia, suunniteltiin sotatekniikoita.
Nostetaan pakasta musta Pekka, jätetään se viimeisenä käteen.
Olet etulinjassa.
Vaihdetaan salaa kortteja,
olet sivari, et joudu sotaan.
Kuningas katselee sotaa norsunluutornista,
alamaisten kaatuessa nimensä kautta.
Ruumiita kannetaan joukoittain ristimaalle, pyyhittäväksi listoilta.

Pelaajat olemme me, taistelu on osa elämäämme.

21.5.2007 Maailman epäymmärrettävin runo

Elämän kaksi puolta
Hänelle, joka ei jaksa odottaa, elämä on kärsymistä.
Hänelle, joka odottaa koko elämänsä, onni menee ohi.

7.5.2007 Huuto.netissä laitoin omaksi kuvaukseksi (;

Muistoja
Piirsin selkääsi sydämen,
se ensimmäinen oli.

Makasit hiljaa mahallasi,

hymyilit pienisti huulillasi.

Suukotin korvaasi,
kävin makaamaan viereesi.

Nyt minäkin hymyilin.

Tajusin, että halusin olla vieressäsi.
Siinä lämpimässä, turvassa.

Annathan minun siihen jäädä,
ethän aja minua pois.

Ilman sinua,
minua ei enää täällä ois.

10.3.07 Ex-poikaystävälle Nikolle tein

Halata saa
Halaa minua kerran, pienen hetken verran.
Halaa minua kahdesti, anna kaikki tekoni anteeksi.
Halaa minua kolmasti, jaa ilo kanssani.
Jää viereeni vaeltamaan, ei erota koskaan.

10.3.2007

Veikko ei ole heikko
Iso ja vahva on ulkomuodoltaan, ei hän pelkää, sanotaan.

Heikkoja hän inhoaa, ei samalle tasolle halua vajota ollenkaan. Häviä ei isommille, periksi anna edes pienelle.

"En koskaan ole mä heikko", sanoi tuo veikko. "En tunne kipua mä lain, siks voitan mä haasteet ain!"

Sattui sitten sellainen juttu, saattaa olla sinullekin tuttu. Rakastui tuo veikko niin, tunteet tanssitti hänet pyörryksiin.

Ensin hän ihastuksen kiisti, kunnes se hänet mukaan väkisin riisti. Uskalsi tunteet paljastaa ja kappas - heti toisen tunteet kohdalleen nappas.

"Söpö pari kyllä," sanoivat muut hymyllä. Oli se ensimmäinen heikko kohta tässä - Akillen kantapäässä.

Sattui näin, meni kaikki väärinpäin. Ei vastausta viesteihin, ei edes hätääntyneisiin huutoihin. Oliko toiselle sattunut jotain, vai miksi sai kännykkä hiljaa olla vain?

Päiviä meni ja tuli, toisille viestejä suli. Veikko vain yksin odotti, kännykkä kädessä jonotti. Itku jo meinasi tulla, oli niin paha olla. Miksi toinen ei vastaa, oliko heillä sittenkään ollut niin nastaa?

Heikko on nyt veikkopolo, kun toinen ei vastaa, on se niin molo!

Vahvasta heikoksi viikossa, isosta pieneksi päivässä.
"Tunteiden näyttö on raukkoja varten, sellaisten naisten kuin kuningatarten. Minä en siihen koskaan rupea, en heikolta näytä, olen vain upea."

Nyt on olo veikolla heikko, ei iloa tunne, seurana vain surun peikko. Itseään inhoaa ja toisille huutaa, on nyt heikko, ei sitä voi muuttaa.

Rakkaus voimistaa, pettymys murentaa, heikkoutta ei ole, jos ne tunteet toisen kanssa jakaa.

13.1.07

Huulten tanssi
Suusi liikkuu hellästi, huulesi tanssivat kauniisti.
Silmäsi iloa hohtaa, ne ovat niin kauniit, kun ne omani kohtaa.

Hymyillen vastaan takaisin, tuntuu, kuin melkein sinua halaisin. Seuraan huuliesi tanssia, se on minulle kuin transsia.

Ruusun väri huulillasi, persikan puna poskillasi. Voisin sinua ikuisesti katsella, kanssasi satulinnaan astella.

Kuvasi jää mieleeni, kun illalla painun punkkaani. Nukahdan hymy huulilla - lentäen muistojen tuulilla.

2.3.07, omistettu entiselle poikakaverilleni, hän kun pyysi että kirjoittaisin jonkun runon.

Jaettu tie
Uskoin saapuvani tänään, löytäväni määränpään. Silti huomaan kulkiessani, tie jatkuu, en loppua nää.

Kävelen yksin eteenpäin, tulee rinnalleni toinen. Tienhaarasta kääntyy, kysyy: "Kanssasi tätä matkaa jatkaa voinen?"

Nyökkään, hymyilen, kanssasi tietä pitkin kuljen. Jossain vaiheessa tarttuu käsi käteen, sen sydämeeni suljen.

Ei tarvitse minun yksin jatkaa tätä matkaa, saan sitä toisen kanssa jatkaa.

2.3.07

Päättää pettää
Mieluummin jättää kuin pettää,
mutta silti kaikki sen itse päättää.

24.1.2007

Oodi päänsärylle
Hakkaa vasara, ei tunne armoa.

Vanne pienentyy päässä, eikä olla edes talvisäässä!

Kirkas valo häikäisee, pimeys taas puristaa ja sisälleen nielee.

Naputus käy ohimoon, hiljaisuus taas hermostoon.

Nojaa, makaa, seiso, liiku, jumitu, vapaudu.

Mitä tekisi, kipulääkkeen ottaisi, silti pitää kiinni, tuottaa kipua - sarkastinen kiitti.

13.1.2007 Todellaki särkee päätä >.< "Oodi päänsärylle"

Varasijalla
Tämän kuvan omistin sulle,
kehykset sydämen sormilla mulle.

Ei tarvitse kiittää, ei edes välittää,
ei se enimmäinen kerta oo, kun minut tähän jätetää.

Tiedän etten ole se kaunein kukka,
kaapissa vain se pariton sukka.
En ensimmäinen sulle ikinä oo,
toinen vaihtoehto sitten kun ensimmäinen katoo.

Miten aina näin,
miksi ei toisinpäin?
Miksi aina minä tuo,
joka miehelle varan suo?

Kun ei halua huomiota jakaa, ei aikaa antaa, minun luokse juostaan ja lupauksia kantaa. Varasijalla vain, en sitä tahdo lain.

Ehkä hetken verran, edes tämän kerran,
luulin kaiken muuttuvan, tarinan kerran korjaatuvan.
Silti aina uudestaan, sokeana samaa tarinaa luetaan.

13.1.07 Luoja, että osaa särkeä päätä

Kerro, revi, valehtele
Kerro tarinasi, kerro elämäni muille, jaa se tutuille, kanssa eläimille ja puille!

Revi rintasi auki, valuta vereni pois, niin kuin se myrkkyä sinulle ois!

Valehteli puolestani, kerron totuuden tunteistasi, kysymättä lupaasi, sinun tahtomattasi, tuhoten elämäsi, polttaen ainoan lapsesi.

26.8.06 "Tämän täytyy olla runo, koska en itsekään ymmärrä sitä."

Turvallinen käsi
Huone tyhjenee hiljalleen, laatikoita kertyy nurkkaukseen. Sänky altani purettiin, sekin laatikoihin pakattiin.

Tuntuu paikka tyhjältä, vaikka olen edelleen sen kädessä. Vielä reunalle on vähän matkaa, ennen kuin pitää hypätä ja elämää jatkaa.

Minua kohdellaan kuin vierasta, saan nukkua jopa sohvalla. Ei ole enää omia tavaroita, ei omia tuttuja sopukoita.

Olen askelen lähempänä reunaa, tahtoisin hiljalleen vain laulaa. Vielä sen viimeisen hetken, kun saan päättää tämäkin retken.

Vihdoin on huone tyhjänä, tulemme autolla muuttokuorman perässä. Jää taakse tuttu kotikumpu, takoo sydämeni silloin kuin bassorumpu.

Hyppäsin kämmeneltä pois, vaikka siellä niin turvallista ollut ois. Etsin toista kättä, ken tarjoaa sen empimättä.

Takaisin huoneeseeni kun aikoen jälkeen palaan, tunne aivan kuin tuttua halaan. Ei kodella minua kuin vierasta, vaan kuin entistä tuttua, joka sai aiemmin tässä talossa perheensä kanssa asua.

Liidän vapaana ilman turvallista kättä, se on jokaisen kohtalo, epäilemättä. Jossain vaiheessa koti taas turvan antaa ja silloin - jaksan tuon kaiken kantaa.

3.8.06 Muutto ensimmäiseen omaan asuntoon tapahtunut

Rasittava
Olet rasittava, tiesitkö sen? Rasittava, sen myönsin eilen.

Pudottelet tielle leivänmuruja ja vihjaat, kiertoteillä luulet, että kaiken saat.

Ensin pois heitit ja sanoit, olin tiellä, kuulemma liikaa askeliasi varoit. Et voi pyytää sopua, et anteeksi suukopua.

Jos luulet että luoksesi nälkäisenä palaisin, usko pois, et saa sitä aikaa enää takaisin.

3.8.06

Viimeinen sana
Katsoin selkääsi, haaleita ääriviivojasi.
Kuljit pitkin hiekkarantaa, jonka nurmi oli valkeaa santaa.

Ei näkynyt tairaanrantaa, en tahtonut surulle valtaa antaa.
Kävelit pitkin hiekkarajaa, se minua kauemmas sinusta ajaa.

Kävelit yöhön hyiseen, jättäen minyt yksin seisomaan.
Katsoin perääsi toivoen, tulisit vielä aukaisemaan hakasen.

En osaa sinua kaivata, en osaa sinua suruita, en osaa sinua ajatella. Katosit vain, tyhjäksi ain, sanomatta sanaakaan lain.

21.7.06

Olen vierelläsi
Lensin puunlatvojen tasalla ja katselin sinua. Kuinka kävelit kadulla tietämättäsi, että seurasin sinua.

Kuljin mukanasi, kun menit kauppaan ja ostit maitoa, tulin mukanasi kotiin ja annoin avaimet sinulle, kun luulit kadottaneesi ne. Pidin sinulle ovea auki ja suljin sen perässäsi. Et vain huomannut sitä.

Hiivin seinien viertä perässäsi katsoen askareitasi. Vahdin ruokaa hellalla, kun kävit vastaamassa puhelimeen, menin ikkunan eteen, kun aivastit kylmästä. Et vain nähnyt sitä.

Istuin vieressäsi sohvalla, kun katsoit televisiota. Tuin sinua, kun aloit väsyä ja silitin päätäsi. Halasin ja lohdutin sinua, kun elämä kolhi sinua. Et vain tajunnut sitä.

Kun menit nukkumaan illalla, peittelin sinut sänkyysi ja pöyhin tyynysi. Annoin käteni sivellä hiljaa vahvaa vartaloasi ja silitellä poskiasi. Odotin, että nukahdit, ennen kuin lepäsin itse. Valvoin vieressäsi, pidin pahat unet pois mielestäsi. Et vain koskaan kiittänyt siitä.

Vaikka et huomaa minua, vaikka et näe minua, vaikka et aina tajua minun auttavan sinua, vaikka et kiitä tekemisistäni, olen aina vierelläsi. Aina sitä ei havaitse, aina et voi käsin minua koskettaa, mutta aina voit olla varma - olen sinun vierelläsi.

25.6.06

Sinun kanssasi
Otin kädestäsi hiljaa kiinni, katsoin maahan. Vilkaisit kättä omassasi, hymyillä vähän saahan.

Posket punoittavat kummasti aina kun tulen luoksesi. Ihan kuin vasta eilen, olisimme nähneet sen, maailman niin erilaisen.

Aurinko paistaa puistossa, me istumme hiljaa rannan varjoissa. Laineet hiljalleen rantaan lyö, ei lopu vielä niiden työ.

Linnut laulavat lähellä, kun olet minun vierellä. Aurinko paistaa kirkkaammin, laineet keinuvat nopeammin ja olen varma â¤" päivä paistaa kirkkaammin.

25.2.06

Tuolla hän on
Tuolla hän on! Kävelee tänne suuntaan! Ei, ei ollutkaan, se olikin joku muu...

En ymmärrä, olin varma, se olit sinä, vain sinulla on tuollainen karma!

Näen autosi, mutta en sinua, olen varma, välttelet minua. Ei, ei se ollutkaan - oli jonkun toisen auto vaan.

Kaipaanko sinua niin kovasti, että näen sinua jatkuvasti? Toivonko niin paljon sinun huomiotasi, että seuraan sinua jatkuvasti?

Jos huomaisit minut kerran, edes sen hetken verran, niin saisin itselleni unelmieni herran.

17.6.06

Koti katosi
Katsoin pihan tuttua autoa, punainen Citröen Xantia. Sillä harkoista aina tuotiin ja matkoja yhdessä tehtiin.

Katsoin pihan puutarhaa, missä yleensä löhösin riippumatossa vaan.

Hain postin aamulla, luin osoitteen kuoresta.

Vilkaisen viimeisen kerran omaa huonetta, ei sitä ole enää kun ensikerran tulen tervehtimään porukoita.

Sain kirjeen paksun, pääsin sisään, saan maksaa itsen oman laskun.

Viimeisiä kertoja kotona, saa nauttia helposta olosta. Kun aika lähteä muualle, alkaa miettiä elämää paikalle uudelle.

Helppo elämä jää taa, ei vanhemmat enää pyykkejä valmiina saa.

Kaiketi tähän tottuu ja vanha elämä unohtuu, mutta aina silti muistot sattuu.

17.6.06, pääsin opiskelemaan muualle

Peilikuvajainen
Katseet käännetään muualle, laitetaan suu rullalle.
En puhu sinulle, turha tekstata minulle.

Menee päivä, menee yö, ei lopu vieläkään ärtyneen työ. En tasan aloita puhumaan, ei toista se varmasti kiinnosta laisinkaan.

Mitä kauemmin hiljaa ollaan, sitä vaikeampaa kaikki unohtaa. Miksei heti voi anteeksi sanoa, riitoja heti sopia? Pitää venyttää ja odottaa, että varmasti on sopiminen hankalaa.

17.6.06

Pieni asia
Pieni asia päivää peilaa, kunnes pilvet eteen tuulella seilaa.

Auringonvalo peittyy varjoon, lampunvaloa toisille tarjoon.

Pieni asia voi viedä ilon, paperikin voi painaa kilon.
Varo mitä sanot, katso mitä kerrot, mieti mitä puhut.
Katso mitä teet, mieti miten käyttäydyt, hiljennä päässäsi olevat huhut.

Nauti ja hymyile, ei koskaan rakkaus sinua epäile.

4.6.06

Piirros pengottuna
Katselin vihkoja ja pengoin kaappeja. Koulukirjojen välissä, kyynelten lomittamissa päiväkirjansivuissa märissä.

Löysin piirroksia sinusta, runoja ja tarínoita surusta. Kaikissa kuvissa olit onnellinen, suurimassa osassa minä mukana sen.

Piirsin yhden kuvan täynnä rakkautta, mieli vuotaen onnellisia muistoja. Sitä nyt katson yöllä salaa, kun liekki toivoa rintaan valaa. Rakastin sinua aina, edes riita sitä alas paina.

Voisiko vielä joskus uskaltaa, omat tunteet paljastaa...?

18.5.06

Vanha nukke
Teit nuken, annoit sille nimen.
Loit hälle elämän, näit hänen kävelevän.
Oppi elämän, antoi tekijälle vieläkin enemmän.

Yhtenä päivänä lopetti, valmistaja hymyn sulatti.
En halua sinua enää, lähde pois,
en jaksa kuulla nauruasi heleää.

Alkoi tekoaan katua,
rakentaa uutta latua.

Nukke heitettiin sivuun,
ei se koske kuulemma sinuun.

Halusi tekijä menneen pyyhkiä,
pois mielestä nopeasti nyyhkiä.

Ei halua nukkea nyt,
kun on parempaa löytänyt.

6.5.06

Vie pois
Vie pois mennessään,
en sitä tarvitse enää.

Revi pois kehosta, vie pois ilosta.
Pyyhi hymy kasvoilta, vie onnellisuus mukana.

Kerro vielä virnuillen:
"Minä näitä koskaan palauta en."

6.5.06

Pelkkä nukke
Pelkkä nukkeko vain,
ei omaa päätösvaltaa lain?

Sanoin sanan kerran,
sain olla oma valtiaani hetken verran.
Mursit käsitykseni kertaheitolla,
ei ollut varaa omia mielipiteitä kertoilla.

Syötit pääni täyteen valheita,
oli se sinusta sitten kai jotenkin kaunista.
Uskoin kaiken ja tiesit,
onneasi lähemmäs riensit.

Nyt en enää jaksa,
ei vaivaa enää maksa.
En yritäkään puhua,
omaa ääntä kuuluviin tuoda.

Selvittelen itse ain,
mikä onkaan tämän kaiken tarkoitus vain.

22.4.06

En halua
"Hei."
"Hei."
"Kauankin täällä?"
"Pari päivää."
"Jaa jaa. No, nähää."
"Joo. Kai."
Ei.

Kun katosit ovesta,
lähdin kaus kotoa.
Lukko laitettiin oveen,
en palaa tänne pahaan poveen.

Istun yksin kahvilassa,
huomaan lapun maassa.
Kuka sen kirjoitti ja miksi,
oliko rakkauskirje ja tunteet halusi paljastaa,
kenties siksi?

Astuu kuppilaan tuttu,
taas sama juttu.
Juon kahvini pikaisesti,
katoan ulos verkkaisesti.
Perään kuuluu tervehdys,
minun syystäni kuuluu vain ynähdys.

Mikä teki tällaiseksi tästä,
kuin haluaisin kaikesta päästä.
Luota ihmisiin ei,
valkean pyyhkeen kehään vei.

Oppiiko enää luottamaan,
ulos ovesta astumaan?

18.04.06

Kerroin kerran
Kerroin kerran, sinua rakastan.
Muut tunteet sen alle lakastan.
Kerroin, että en päästä irti, yksin jättäisi,
tähän kylmään maailmaan heittäisi.
Kerroi odottavani, jotta saisit kuut suosioosi.
Kerroin odottavani, että täytät kohtalosi.
Kerran sitten katsoin kirjoitelmaa ja totesin - tahdon sinut yksin.

17.4.06 klo: 0:14 Nälkä

Se oikea
Se Oikea odottaa,
että hänet nähdä saan.

Hän ei ole varattu muille,
ei edes luonnon puille.
Vain minulle,
ja se on tavoitteena Sinulle.

Toivotat huomenet aamulla,
hyvät yöt illalla.
Kerrot päivällä kuulumisia,
mietit ajoituksesi huolella.

Kerrot välittäväsi ja rakastavasi,
vaikka luulet, etten niitä tarvitsisi.
Sanasi saa aina minut hymyilemään,
ilman niitä en jaksaisi enää.

4.4.06

Kahlittu
Kahleissa pienen mietteen, saaden siitä ison kierteen.
Avain heitettiin sivuun, minä oikein meni minuun?

En pääse irti kahleista, en osaa sanoa sitä kuin malleista.
Jos kertoisin sen, irrottaisitko kahleeni sitten?

Kahleet putoaa jalkoihin, kilisee avainnippukin.
Olen taas vapaa, tätä iloa sitä vain kaipaa.

28.3.06 tein sitten oman päätökseni, helpotti kyllä oloa (:

Etkö tiedä
Etkö tiedä, kuinka paljon välitin?

Kun kerrot vieraista naisista,
saat minut kiemurtelemaan tuskista.

Katsot vieraita kaaria,
haluatko valloittaa uusia saaria?

Selität innoissasi kauniista naisesta,
oliko pakko kertoa minulle moisesta?

Heität vitsiä vieraista, kokeilua muista naisista.
Illalla sängyssä vapisen, tekstiviestiä näpyttelen.
Oletko nukkumassa kotona, vai vieraissa muualla?

Kaulassasi mustelma, toisen naisen nuolema?
Ei - en halua kuulla, omia harhaluuloja ulos antaa tuulla.

Kävelet naisen vaalean kanssa, hymyilet silmilläsi, naurat suullasi.
Katselen menoasi sivusta, oliko hän parempaa seuraa sinusta,
vai se kauniimpi osapuoli minusta?

En voi sinua hallita, en tekojasi ja sanojasi vallita.
Kuljet omaa polkua, ei ole siihen sanomista.

Lupaat minun olevan ainoan, pelkään silti aina vain.
Jos se joskus muuttuu, sydämestäsi pala minulta puuttuu?

Jos voisinkin saada pelkoni pois,
turvallisuuden mustasukkaisuuden tilalle tois.

Yrittänyt kaikkeni, kertonut tunteistani.
Toivon vain, että pelkoa ei ole lain, kun sinut elämääni sain.

Rakastan ja rakastan,
pelkään ja epäilen,
katkeroidun ja murjotan.

Pyydän vain yhtä asiaa: Anna minulle aikaa.

26.2.06 Olen mustasukkainen, paitsi nyt minulla on valkeat tossut.

Vain lapsille
Lapsi leikkii lattialla, ei ole raskas taakka hartialla.
Keittiöstä kuuluu huuto, särkyy lasi, hajoaa tuoli, missä onkaan suhteen onnellinen puoli?

Nukkuu lapsi sängyssänsä, nähden unia päivästänsä.
Olohuoneesta kuuluu narinaa, yhä useammin saa kuulla tuota samaa vanhaa marinaa.

Istuu lapsi pöydän ääressä, ollen lahja vielä tiukasti kääreessä.
On pöydän vieressä äiti ja isä, ei taida olla juhlapäivään kovin hyvä lisä.
Isän poski vuotaa verta, eikä tainnut olla viimeinen kerta.
Ã,,idillä meikit levinneet, ei luomiväri ja poskipuna toisistaan erottuneet.

Lähtee lapsi kotoa, jatkuu huuto kamala.
Eikö voisi ajatella, arvot tärkeysjärjestykseen lajitella?
Onko lapselle helppoa, kun vanhemmat haluaa tehdä tappoa?
Huutoa jatkuvaa, valitusta aina vaan, mietteitä erosta, kiistoja verosta.

Onko päätös tehty kaikille, vaiko ainoastaan lapselle?

8.2.06 20:16 en tiedä, mistä tuli, se vaan yksinkertaisesti tuli.

Liian myöhään
Sen pienen ilon se minulta riisti,
rakkauden tiukasti eleillään kiisti.

Tarjosi kättään hymyillen kainosti,
veti sen kumminkin pois nauraen aidosti.

Esitti ujoa, herkkää ja somaa,
väitti että olisi vain minun omaa.

Vei se näköni, varasti kuuloni,
rei'itti sydämeni, vei pois luuloni.

Kuuntelin vailla korvia, katselin vailla silmiä,
rakastin ilman sydäntä, mutta epäillyt en hetkeäkään.

Kun näköni palautui, kuuloni jälleen korvaantui,
tajusin sen, vaikka sitä haluaisi myöntää en.

Olin sokea, en nähnyt, olin kuuro, en kuullut.
Vaikka eteeni totuus tuotiin,
uskomuksen edessä siihen kuoltiin.

Hyvä on joskus pilvilinnoista herätä,
mutta joskus se vain on jo liian myöhäistä.

8.2.06 20:08 tehty runo. Hassua, miten paljon pari sanaa, pari hassua sanaparia, kaksi sanaa, kolme eri aisaparia, saa aikaan isoja mietteitä ja ehtii viedä hymyn kasvoilta. Omituista miten paljon sanoilla on valtaa.

Taistelijatar
Nautin tunteesta taitajan,
lailla tulisen rakastajan.

Veri maistuu huulillani,
posket kuumottaa energiastani.

Liekki rinnassani palaa,
se toivoa uutta minuun halaa.

Jaksaa vielä taistella,
verta Kuoleman maistella.

Iloon tarvitaan tappoa,
onneen Kuoleman murha.

Taistellen läpi elämän,
en sitä jätä tähän.

Annoit minulle liekin rintaani,
sen poltan loppuun hitaasti.

Taistelen takiasi aina,
ei synti rintaani paina.

Kiitos rohkeudesta taistelijan,
kiitos liikkeistä taitajan,
kiitos ystävyydestä parhaimman.

7.1.06

Kuoleman morsian
Suutelen kylmiä huulia, en tunne elämän tuulia.
Kylmä kosketus kaulallani, kevyt sivallus kehossani.
Veri punainen tahrannut pukuni, antaen minun unohtaa suruni.
Suudellen Kuolemaa, ottaen kohtalonsa omalla painollaan.
Tanssien tanssia Kuoleman, antaen hälle viimeisen suudelman.
Istuu oikealla puolella, valitsee tulijat huolella. Kuolemalla seuraaja, lapsi kuolleen kalpea.
Saitko kutsun iloisan, sen lähettäjä saattaa olla morsian Kuoleman.

7.2.06 Halusin nyt ottaa Kuoleman aiheeksi, herra Viikatemiehen, kun opettajamme väitti, että kukaan ei pysty käyttämään runossaan kuolemaa suoraan.  

Just me
Jos voisi olla yhtä viaton kuin kissa, leikkiä, ettei ole tehnyt tai sanonut mitään, tekisin niin. Jos voisi olla niin vilpitän kuin kissa, pyytäisin anteeksi suoraan.

Mutta olen minä.

En kissa.

En viaton.

En vilpitän.

Vain minä.

Just me.

Tehty 15.2.2005 vanhalle ystävälleni. Yritin ehkä saada takaisin sen ajan helsingissä, mitä koin tuon kissankorvaisen kaverin kanssa, mutta... ehkä minä sittenkin olen koira.  

Petollinen
Kukka oli kaunis niin, se lumosi minut unelmien pyärteisiin.
Tahdoin tanssia villisti, kertoa kaikille kauneudestasi.
Sokeana muuhun maailmaan, astuin eteenpäin vaan.
En katsonut maata, en tuota kuoleman kaarta.
Hitaasti jalkasi upposi, märkään suohon vajosi.
Askel askeleelta olin lähempänä, kaunis kukka, älä kauneudellasi minua jätä.
Hiljalleen vajosin, sokeudesta katosin. Hetken liian myähää, paluuta ei ole enää.
Tunsin elämäni ehtyvän ja silmieni kyynelistä vettyvän.
Viimeisen henkäyksen sain, en osannut odottaa tätä lain.
Pinnan alle katosi vaan, ei jälkeä jäänyt ollenkaan.
Viimeisenä kukan näin, se seisoi suorassa, pystypäin.
Jatkaa kukka oloaan, kulkijoita suohon odottaa.
Kertoo elämästä tästä ja ihanuudesta sen.
Tahto tanssia pyärryksiin, upota unelmien syäveriin.
Petollinen sisäpuoli, kaunis ulkokuori.

Kirjoitettu joskus -05 tammikuussa, uudenvuoden ajatuksiani, kun olin upota yhden lapasen takia liian syvään lumihankeen.  

Taistelija
Veri virtaa käsissäsi, tuli palaa silmissäsi.
Rinnassa leiskuu liekki, viimeisen haasteensa hän heitti.
Veri vieras sormissasi, oma maistuu suussasi.
Taistelu käyty monesti, aina olet päässyt voittajaksi.
Hengästyneenä ottelemaan, odottaen voittajaa, katsoo vastustaja ottelijaa.
Elämä tarjoaa iloja, elämä tuo suruja, kestäen ja ottaen kolhuja. Taistellen elämästä, tapellen kuolemasta, ei ole aika ottaa huollettavakseen kuoleman lasta.
Taistelija luonteeltasi, liekki yhä rinnassasi. Palaa tulta elämän, antaa voimaa taistelijan.
Taistelijana sinut tunnen, taistelija olit myäs ennen, ja vaikka joskus yksin jään, sinut sellaisena silti aina nään.>

7.2.06  

Enkeli helvetin, demoni taivaan
On taivas ja maa, metsä ja kaupunki, nuori ja vanha,
 hyvä ja paha, viha ja rakkaus, enkeli ja demoni.
Voiko kaksi vastakohtaa, jotain toisiltaa ottaa?

Pieni kiltti enkeli, suuri paha demoni.
Toistaan tappaa, anteeksi vielä antaa?

Viedä osan sielusta, napata palan sydämestä.
Voiko rakkautta valita, tunteet sivuun heivata?

Pienen pieni enkeli, kultaisen sädekehänsä demonille anteli.
Suuren suuri demoni, oman valtikkansa lahjoitti.

Asuen eri paikoissa, nähden harvoin ajoissa,
muistoja pieniä vaalien, niitä yhdessä kokoon haalien.

Vielä joskus toivoo aikaa,
ettei hyvää ja pahaa ole lainkaa.

7.2.06 kirjoitettu, halusin tehdä tuon runon nyt vihdoinkin paperille, kun olen sitä niin kauan suunnitellut.  

Marionetti
Tanssin lailla nuken, liikkuu jalat, liikkuu suu,
 tanssittaja on kumminkin joku muu.

Piruetti oikealle, kiepsahdus vasemmalle,
 oli sitten talvi tai lämmin kesähelle.

Laulan laulua, en itse lue sanoja.
Kirjoitettu paperille, isketty kädelle, laulettu kaikille muille.

Elämäni kirjoitettu valmiiksi, loppuratkaisu jätetty käsiini.
Kuinka kauan jaksan tanssia, pillin tahdissa langoissa marssia?

Mielen muutos, kuulen päättäväisen huutos.
Käännäs ympäri kerran, sitäkin jatkuu vain hetken verran.

Tanssin lailla nuken, liikkuu jalat, liikkuu,
suu, tanssittaja on edelleenkin joku muu.
Vieläkä kauan jaksan, hänen minua tanssittaa annan.

Kerran vielä langat katkee, nukke putoaa, saumat ratkee.
Makaa maassa rikki, taisi olla vikatikki.
Lailla nuken hymyilee hän - sai vapauden - ikuisen elämän.

7.2.06 kirjoitettu kun mietin, olenko se sittenkään minä, joka tätä elämää suunnittelee, tai on suunnitellut ennen syntymää  

Pakkasta ja jäätä
Liukasta jäätä, pakkassäätä.
Henki haihtuu huuruksi, jäätyy valkeaksi nuoskaksi.
Käsiä hankaa vastakkain, ei ole kylmä, ei lain!

Lumi kengän alla narskahtaa, hengenveto eteen huurahtaa.
Pakkanen puree nenästä, tunkeutuu sisään lapasen reiästä.

Liukasta jäätä ja pakkassäätä.
Milloin tulee se kesä?

7.2.06 kirjoitettu, oli muuten kylmä ulkona taasen (-25)  

En vain ymmärrä
En ymmärrä, minne katosi ne päivät.
En ymmärrä, minne katosi se hymy, minne ne välittävät kasvot.
En ymmärrä, miksi et kuunnellut, vai etkä vain tajunnut.

En ymmärrä, miksi aloit pitää minua tyhmänä,
 kuin lapsena, joka ei ymmärrä sanoja.

Kuin eläimenä, joka ei tajua tekemisiään,
kuin taistelijana, joka ei koskaan voi saavuttaa päämäärää.

En ymmärrä, miksi en viitsinyt nähdä vaivaa kuunnella ja ymmärtää.
En ymmärrä, mitä hankalaa on uskoa kun sanon, että väsyttää.

En ymmärrä, miksi ei voi uskoa kun sanon, että masentaa.
En voi uskoa, että loppuelämää yhdessä vietetään.

Kirjoitin tuon muistaakseni jouluna -05, kun olin hieman pettynyt omaan yhdessäoloon.  

If
If I die, do you cry?
If I'm dead, can I still sleep in the bed?
If I go to hell, do you say: "Very well?"
If I say: "Good bye", do you think, that it's a lie?

En tiedä mistä tullut mieleen, joskus syyslomalla -05 tehty. Englantini on kamalaa, ja sillä kielellä tehdyt runot ovat kamalimpia minulta. Mutta ruotsi on kamalin.  

Kerro minulle
Kerro, että vielä tunnet suruni, kerro, että vielä iloitset puolestani.
Kerro, että vielä rakastat, mutta pyydän - älä valehtele enää.

Kirjoitin joskus kesällä -05, kun tuntui, että elää valheessa.  

Sinä
Piristät päivääni, saat hymyn kasvoilleni.
Itken ilosta ja nauran surusta, en tiedä mitään ajan kulusta.
Kainalossasi vietän aikaa, hyräillen iloni kauas raikaa, se on rakkauden taikaa.
Suukko poskelle, toinen huulille. Olet tärkeä minulle.

Kirjoitin runon poikakaverilleni, joka ei tosin runoista oikein mitään ymmärrä (:

Myönnän - Syksy on tullut
Pakkenen ulkona, kylmä sisällä.
 Minne se lämpö hävisi?

Viikko sitten ulkona t-paidalla pärjäsi,
sitten tuli syksy ja puiden lehdet värjäsi.

Punaista, keltaista, oranssia, ruskeaa,
 eikä vihreää enää ollenkaan?

Jäätelöä ja kahvia rannalla,
 nyt vain jäätä ja pakkasta halvalla.

Ulkona hengitys jäätyy huuruksi,
 olenko tullut kuuroksi?

Ei lasten leikkejä,
ei hämähäkkiheikkejä.

Totta se on, pakko myäntää.
Kesää ei ole enää.

Istun koulussa ATK tunnilla. Ei mitään tekemistä, internetissä koko tunti. Ja ulkona hengitys huurustuu saaden nenän jäätymään. Kylmä.

Kylmä syksy
Kylmä käy luihin ja ytimiin.
Se paleltaa.

Hiljaa taakseni hiipii, sydäntä riipii,
kun se terävillä kynsillään sitä vereslihalle raapii.

Syksy jo saapuu luokseni mun,
sanoo; "Olen sun."

Kylmyyttä pakenen linnaani,
omaan turvapaikkaani.

Sinne se silti läytää,
piirongin takaa hiipii jo kohti päytää.

Elämäni valveilla,
 kylmä on jälleen jalkeilla.

Oli tylsää odotella poikakaveria kotiutuvaksi täistä, joten tein runon, joka kertoi tämän hetkisestä olotilastani. Täällä on helkatin kylmä, vaikka minulla on villapaita päällä, ikkunat kiinni ja pitäisi olla lämmin. Kiero kylmä.

Se kerhosta alkoi
Se kerhosta alkoi, mutt' ei siihen jää, elämä jatkuu ja kukas ties mikä on määränpää.
Kun se pieni ja ujo tyttänen astui sisälle, sä veit sen elämästä onnehen.

Kerran vuodessa odotettiin, että toisiamme nähtäisiin,
 aina juhannuksen tultua, väkijoukosta toisiamme etsittiin.

Vuosia vieri ja kului, ei toisista kuultukaan, toivo mennyt jo hukkaan, ei koskaan nähdä saa,
sitten päivänäyhtenä, vesi virtasi valtoimenaan ja saattoi kaksi jokea järveksi vaan.

Koulussa nähtiin ja tavattiin, joka päivä moikattiin, yäksi jäätiin ja toisillemme salaisuuksia jaettiin.
Hiljalleen vanha ystävyys, ja side vahvistui, nyt sitä enää ei, katki millään ikinä saa.

Jos nyt tuli tauko, vuoden tai kahdekin, se sattuisi ja tuntuisi, kuin palan sydämestä menettäisi.
Olettärkeä, sä tiedäthän, mä elä sinua ilman en.

Kirjoitin runon parhaalle ystävälleni joululahjaksi -04

Kukaan ei näe
Kukaan ei nää, kukaan ei kuule.
Ei avunhuudot korviin kuule.
En apua pyydä, en suojaa ano, ei kertaakaan ole ollut säälin jano.
Tunneta ei minua, olen elänyt varjossa.
En tunteitani paljasta, en todellista tarvetta.
Kun tukea tarvitsen, sitä saa en.
Kukaan ei näe, kukaan ei kuule.
Ei apua, ei lohdutusta, auttavia sanoja.
Et osaa lukea, et osaa katsoa.
Kun tarvitsen apua, en sitä pyydä, sen kätken, sen piilotan, sen sydämeen
vangitsen, sinne tapan, muserran, talteen jätän, vankilaan pieneen, lukkojen taa,
joista sen vain kuolema voi erottaa.
Huuliltain lue, sydämmeis avaa:
Minun sisimpäni apua halaa.

Kirjoitin joskus syvän masennuksen aikana, jolloin kukaan ei osannut ymmärtää, miksi olin masentunut. "Et sinä voi olla masentunut!"

Kaipaan
Sataa.
Katson ikkunaa, siihen pisaroiden kuolemaa.

Näen.
Näen sen pienen pojan, joka leikkii vesilammikossa.
Kurahousut, kumisaappaat, kurahanskat ja haalari, innoissaan läpyttelee vettä.

Kaipaan.
Kaipaan lapsuutta, mutta vielä enemmän sinua.
Kun lähdit, aurinko paistoi ja linnut lauloi.
Lapset juoksivat kilpaa, pyydystivät perhosia.

Kun halasit minua, suukotit hellästi ja katsoit silmiin, minä hymyilin.
Kun nousit junaan ja vilkaisit taaksesi, minä yritin hymyillä, kätkeä surua.

Kun istuit penkille, katsoit ikkunasta, vilkutin sinulle.
Kun juna lähti ja katsoit jälkeesi, minä vilkutin.

Kun et enää nähnyt, minä itkin.
Minne tahansa katson muistan sinut,
 kaipaan sinua ja toivon pääseväni pian viereesi kertomaan,
 kuinka paljon sinua rakastin.

Kirjoitin 1.8.05, kun poikakaverini oli lähtenyt lomiltaan armeijaan. Alku on hieman irrallinen, mutta tarkoituksena on kertoa, miten helposti, jos jotakin ihmistä kaipaa, aivan normaaleista näkemisistä ja asioista tulee mieleen se hetki, kun joutuu eroon rakastetustaan. Edes hetkeksi.

Unelma
Nipistin itseäni, jälki käteeni jäi. Se oli punainen ja kipeä, kertoen totuutta.
En nuku, olen valveilla. Mutta silti pelkään uneksivani.
Kun katson sinua, silmiäsi, hymyileviä kasvojasi, näen unelmiini. Näenkä unta, tohdinko herätä?
Pelkään niin herääväni, tajuavani olevani yksin. Pyydän - älä herätä minua. Haluan uinua unelmassani ikuisuuden.

Kirjoitin tämän 1.8.05, kun poikakaverini oli lähtenyt lomilta takaisin armeijaan.

Taas sen näin
Taas sen näin, väkijoukossa kaupungilla. Hiukset auringossa välähti ja takki väkijoukossa vilahti.
Kiire oli sulla kai, kotia, vai?
Harkoissa kovasti hypit, kerran jopa vilkaisit ja nauroit, kun hihaani kompuroin.
Hymyillä mun piti usein sulle, kun sanoit jotain hauskaa mulle.
Se hymy vain hukkui, alle ujouden, jos joskus saisin uuden tilaisuuden.
Hymyilisin sulle nätisti, kuin aurinko, onnea loistaisi.

Kirjoitin tämän, kun olin palavasti ihastunut erääseen henkilään. Toivoin kovasti tärmääväni häneen kaupungilla, tosin niin ei käynyt. Kerran onnistuin hänet luullakseni näkemään kaupungilla - mutta en silti ole siitä varma.

Pieni lause
Kun tuntee, muttei nää, ei uskalla kertoa, ei tunteita paljastaa.
Pitää muttei sitä sano, peittää vain tunteet. Jos se ei pidäkään minusta?
Epäluulo ja pelko, nolaamisen tunne. Miksi se on niin vaikeaa?
Sanoa niin pieni lause, kertoa totuus.
Minä pidän sinusta.

Kirjoitin tämän joskus kesällä, kun olin palavasti ihastunut erääseen ihmiseen. Tuntui niin hankalalta vain kertoa se hänelle.

Näen
Näen punaista, näen kirkkaita valoja.
Näen rauhaa, näen onnea, näen iloa ja rakkautta.

Kun kävelen kaupungilla, keskellä ihmisiä, niiden vilskettä ja vilinää, keväällä.
Näen, kuinka nuoria pareja liikkuu kaupungilla.

Näen sinistä ja kultaa, hopeaa ja mustaa.
Näen välittämistä ja hyvyyttä, huolehtimista ja hyvyyttä.
Joku istuu yksin tarkkaillen pareja, toivoen läytävänsä onnen.

Kirjoittelin runoa ennen koulujen loppumista, kun olin palavasti ihastunut erääseen ihmiseen. Piti purkaa turhautuneisuutta johonkin.

Jos
Jos et kuuntele, minä en kerro.
Jos et tee, minä en käske.
Jos et tapa, minä en pakota.
Jos et kuole, en murhaa.
Jos et huuda, olen hiljaa.
Jos sinua ei kiinnosta, en tule luoksesi.
Jos haluat sen takaisin, olen valmis.

Kirjoitin runon entiselle parhaalle ystävälleni, joka ei koskaan runoa lukenut.

Jos en välittäisi
Jos en välittäisi, en kuuntelisi.
Jos en välittäisi, en huutaisi.
Jos en välittäisi, en sanoisi.
Jos en välittäisi, en kertoisi.
Jos en välittäisi, en katsoisi.
Jos en välittäisi, en näkisi.
Jos en välittäisi, en huomaisi.
Jos en välittäisi, en kaipaisi.
Jos en välittäisi, en sinua takaisin haluaisi.
Jos en välittäisi, en yrittäisi sopia.
Jos en välittäisi, en tätä runoa kirjoittaisi.

Kirjoitin runon entiselle parhaalle ystävälleni, joka ei runoa koskaan lukenut.